Author: Merja Salmi

  • Historian ensimmäisessä Meriakatemiassa keskusteltiin meriklusterin kasvumahdollisuuksista

    Historian ensimmäisessä Meriakatemiassa keskusteltiin meriklusterin kasvumahdollisuuksista

    Meriklusteri työllistää Suomessa noin 50 000 ihmistä eri puolilta Suomea. Merikuljetukset ovat jo nyt vähäpäästöisin tapa liikuttaa rahtia, ja alan kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet tarjoavat yhä uusia kasvumahdollisuuksia.

    Jäänmurtaja Sisun komentosiltaan tutustumassa Meriakatemiaan osallistuneet kansanedustajat Kristiina Salonen (sd.), Matias Marttinen (kok.), Jari Myllykoski (vas.) ja Mats Löfström (Ahvenanmaa).

    Jäämurtaja Sisun salongista aukeaa hienoja näkymiä aurinkoiseen Helsinkiin ja jäättömälle merelle. Salongissa kokoontuu historian ensimmäinen Meriakatemia, tapahtuma jossa kansanedustajille ja virkamiehille avataan Suomen merialan tilaa. Järjestäjänä toimii Suomen Varustamojen, Meriteollisuuden, Satamaliiton ja Satamaoperaattoreiden yhteenliittymä Suomen Meriklusteri.

    ”Meriklusterin tavoitteena on, että suomalainen meriala toimii maailmanlaajuisesti suunnannäyttäjänä ympäristöteknologiassa ja digitalisaatiossa”, linjaa toimitusjohtaja Tiina Tuurnala Suomen Varustamot ry:stä avauspuheenvuorossaan.

    Suunnannäyttöön on hyvät mahdollisuudet, koska Suomen merialan verkosto on yksi maailman laajimmista. Vaikka meillä ei ole yhtä suuria varustamoja kuin perinteisissä merenkulkumaissa, olemme silti meriteknologian suurvalta, muistuttaa professori Lauri Ojala Turun yliopistosta.

    ”Meillä on maailmanluokan teollinen keskittymä, joka on alansa kärkijoukossa muun muassa satamien ja terminaalien lastinkäsittelyssä, merimoottoreissa, risteily- ja erikoisalusten rakentamisessa, alussuunnittelussa ja merenkulun päästöihin liittyvissä teknologiaratkaisuissa”, listaa Ojala.

    Meriklusteriin kuuluvat noin 3 000 yritystä työllistävät noin 50 000 ihmistä eli enemmän kuin metsäteollisuus. Välillinen työllisyysvaikutus on jopa yli puoli miljoonaa. Ala on kasvanut tasaisesti yli kymmenen vuotta, ja kasvunvaraa on vielä huomattavasti.

    ”Alan yritysten liikevaihto on yhteensä noin 13 miljardia euroa. Meriklusteri voisi kasvaa vielä merkittävästi, mahdollisesti jopa kaksinkertaistaa kokonsa, koska kuljetusten kysyntä kasvaa ja merenkulku on valtavassa murroksessa ympäristötarpeiden ja digitalisaation takia. Juuri näissä asioissa suomalaisyritykset ovat maailman kärkeä”, Tuurnala perustelee.

    Yhteistyössä myös julkiset toimijat

    Suomalaisten erityinen vahvuus on Tuurnalan mukaan myös poikkeuksellisen avoin yhteistyö yritysten ja julkisten toimijoiden välillä – se mahdollistaa innovatiiviset kokeilut.

    Jäämurtaja Sisun salongista aukeaa hienoja näkymiä aurinkoiseen Helsinkiin ja jäättömälle merelle. Salongissa kokoontuu historian ensimmäinen Meriakatemia, tapahtuma jossa kansanedustajille ja virkamiehille avataan Suomen merialan tilaa. Järjestäjänä toimii Suomen Varustamojen, Meriteollisuuden, Satamaliiton ja Satamaoperaattoreiden yhteenliittymä Suomen Meriklusteri.

    ”Meriklusterin tavoitteena on, että suomalainen meriala toimii maailmanlaajuisesti suunnannäyttäjänä ympäristöteknologiassa ja digitalisaatiossa”, linjaa toimitusjohtaja Tiina Tuurnala Suomen Varustamot ry:stä avauspuheenvuorossaan.

    Suunnannäyttöön on hyvät mahdollisuudet, koska Suomen merialan verkosto on yksi maailman laajimmista. Vaikka meillä ei ole yhtä suuria varustamoja kuin perinteisissä merenkulkumaissa, olemme silti meriteknologian suurvalta, muistuttaa professori Lauri Ojala Turun yliopistosta.

    ”Meillä on maailmanluokan teollinen keskittymä, joka on alansa kärkijoukossa muun muassa satamien ja terminaalien lastinkäsittelyssä, merimoottoreissa, risteily- ja erikoisalusten rakentamisessa, alussuunnittelussa ja merenkulun päästöihin liittyvissä teknologiaratkaisuissa”, listaa Ojala.

    Meriklusteriin kuuluvat noin 3 000 yritystä työllistävät noin 50 000 ihmistä eli enemmän kuin metsäteollisuus. Välillinen työllisyysvaikutus on jopa yli puoli miljoonaa. Ala on kasvanut tasaisesti yli kymmenen vuotta, ja kasvunvaraa on vielä huomattavasti.

    ”Alan yritysten liikevaihto on yhteensä noin 13 miljardia euroa. Meriklusteri voisi kasvaa vielä merkittävästi, mahdollisesti jopa kaksinkertaistaa kokonsa, koska kuljetusten kysyntä kasvaa ja merenkulku on valtavassa murroksessa ympäristötarpeiden ja digitalisaation takia. Juuri näissä asioissa suomalaisyritykset ovat maailman kärkeä”, Tuurnala perustelee.

    ”One Sea on hyvä esimerkki siitä, mitä avoimella yhteistyöllä voi saada aikaan”, sanoo Tuurnala viitaten autonomisten alusten ekosysteemiin. Suomen tavoitteena on, että maailman ensimmäinen autonominen alusjärjestelmä on käytössä vuonna 2025. Ensimmäinen täysin autonominen lauttamatka on jo ajettu Turun saaristossa vuonna 2018.

    Meriliikenne on Suomelle elintärkeää myös koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. Tuonnista 80 prosenttia ja viennistä yli 92 prosenttia kulkee meritse. 

    ”Sitä paitsi viennin tonneista puolet on raaka-aineita ja välituotteita, jotka on ensin tuotu meritse Suomeen. Ilman toimivaa tuontia ei olisi vientiäkään”, Ojala huomauttaa.

    Suomen tiheän satamaverkon ansiosta vientituotteet siirtyvät nopeasti tie- ja raideliikenteestä laivoihin, mikä on ympäristön kannalta viisasta. Satamat ovat muutenkin tärkeitä päästövähennysten mahdollistajia omassa yhteistyöverkostossaan sekä maapuolella että aluksissa.

    Koska laivakoko kasvaa, Suomen satamissa investoidaan vuosittain 100–120 miljoonaa euroa infrastruktuurin, vesiväylien ja tavarankäsittelyn kehittämiseen. Tämä ja satamien digitaalinen kehitys tehostavat kuljetuksia ja vähentävät liikenteen päästöjä.

    ”Liikenteen sujuvoittaminen digitaalisten ratkaisujen avulla on yksi keskeisimmistä keinoista vaikuttaa päästöjen vähenemiseen. Digitaalisuus tuottaa informaatiota ja läpinäkyvyyttä: esimerkiksi Hangossa on käytössä rekkaliikenteen slottijärjestelmä, josta puhutaan myös rekkakuskien Tinderinä”, kertoo Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä

    Suomalaisalukset toimivat referensseinä

    Suomalaisvarustamot ovat toimineet ympäristöinnovaatioiden edelläkävijöinä. Niiden tilaamat ympäristöystävälliset alukset ovat usein ensimmäisiä laatuaan ja toimivat näin referensseinä toimittajayrityksille: suomalaisille on rakennettu maailman ensimmäiset LNG-matkustaja-alukset ja maailman ensimmäinen LNG-jäänmurtaja. 

    Lisäksi meillä on jo käytössä esimerkiksi jätteestä tehtyä biopolttoainetta käyttävät rahtialukset ja suomalaisen startup-yrityksen roottoripurje.

    ”Kilpailussa menestyäkseen pitää erikoistua, ja Suomessa keskitymme vaativiin laivatyyppeihin. Viime vuosien viennin kasvusta suuri osa on syntynyt meriteollisuudessa, tilauskannan tilanne on ennätyksellisen hyvä”, kertoo Meriteollisuus ry:n toimitusjohtaja Elina Andersson.

    Ympäristöteknologia on Anderssonin mukaan alalle todella tärkeää, ja risteilyaluksissakin panokset ympäristöteknologiaan ovat suuret. Tärkeä päästöjä vähentävä ratkaisu on muun muassa LNG:n käyttö polttoaineena myös rakenteilla olevissa risteilyaluksissa. 

    Muitakin uusia ratkaisuja ja niiden potentiaalia päästöjen vähentämiseen tutkitaan aktiivisesti. Lisäksi päästöjä vähentävät jo nyt pakokaasunpuhdistusjärjestelmät, valmius maasähköön ja entistä edistyksellisemmät jätevesien käsittelyjärjestelmät. 

    Vaikka Suomessa ei enää rakenneta ”peruslaivoja”, tämä ei tarkoita etteikö niillä olisi merkitystä meriklusterin kannalta.

    ”Viime vuosien viennin kasvusta suuri osa on syntynyt meriteollisuudessa. Alan yritykset toimivat kansainvälisissä verkostoissa ja toimittavat tuotteita ja ratkaisuja kaikkiin laivatyyppeihin ympäri maailmaa”, kertoo Andersson.

    Tilannetta havainnollistaa myös ESL Shipping -varustamon toimitusjohtaja Matti-Mikael Koskinen. Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping on 51 aluksen kuivarahtivarustamo.

    ”Meidän uudet aluksemme rakennettiin Kiinassa, mutta ne ovat silti 50-prosenttisesti eurooppalaisia: niissä on suomalaista suunnittelua ja esimerkiksi Cargotecin autonomiset lastinkäsittelyjärjestelmät”, sanoo Koskinen.

    Merikuljetus on vähäpäästöisin

    Merikuljetukset ovat jo nykyisellään ympäristöystävällisin kuljetusmuoto, muistuttaa Tiina Tuurnala. Meritse kulkee 90 prosenttia maailman kuljetuksista, mutta tästä syntyy vain 2,6 prosenttia päästöistä. Yksi konttilaiva tuottaa saman verran päästöjä kuljetettua tonnia ja kilometriä kohden kuin 17 junaa tai 500 rekkaa.

    Merenkulun päästöt ovat myös kymmenen vuoden kuluessa laskeneet, vaikka liikennemäärät ovat kasvaneet merkittävästi ja kasvavat edelleen.

    Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on asettanut meriliikenteelle kovat päästötavoitteet myös tulevaisuuteen: kasvihuonekaasujen päästöjä pitää vähentää 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 2008 tasoon verrattuna.

    Päästövähennystavoitteessa on haasteena saada mukaan tasapuolisesti kaikki muutkin kuin Suomen kaltaiset edelläkävijät. Varustamojen kattojärjestöt esittävätkin IMOlle, että nollapäästöisten teknologioiden ja polttoaineiden kehittämistä varten perustettaisiin rahasto, jonka peruspääoma kerättäisiin pakollisena maksuna varustamoilta.

    Maksun suuruus perustuisi ostetun polttoaineen määrään, ja sitä kerättäisiin 10 vuoden aikana arviolta viisi miljardia dollaria.

    Meriakatemian osallistujat vierailivat myös Wärtsilässä tutustumassa yrityksen päästöjä vähentäviin teknologioihin.

    Kaikki keinot tarvitaan käyttöön

    Meriklusterin edustajien mukaan päästövähennystavoite on haastava mutta toteutettavissa, vaikka kaikki keinot eivät vielä ole tiedossa.

    ”Tulemme tarvitsemaan uutta teknologiaa ja fossiilivapaita polttoaineita. Maakaasua, biopolttoaineita, vetyä, ammoniakkia – tarvitsemme ne kaikki, yhtään vaihtoehtoa ei saa sulkea pois”, huomauttaa ESL Shippingin Koskinen.

    Aluskannan käyttöikä on 20–30 vuotta ja tietyissä laivatyypeissä kuten jäänmurtajissa vielä paljon pidempään. Meriteollisuuden Anderssonin mukaan tämä tarkoittaa, että myös olemassa oleviin aluksiin pitää tehdä muutoksia. 

    ”Tavoitteet ovat kovat ja edellyttävät uutta teknologiaa ja uusia innovaatioita”, arvioi Andersson.

    Meriakatemia sai alkunsa kansanedustajien omasta toiveesta, jonka lausui julki eduskunnan meriryhmän puheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.). Hänelle jäi tapahtuman annista mieleen etenkin ajatus, että meriklusteri voisi jopa kaksinkertaistaa kokonsa.

    ”On merkittävää, miten ympäristöasiat nähdään tällä alalla mahdollisuutena. Tämä on tärkeää, kun mietitään, miten Suomeen saadaan lisää työtä ja työpaikkoja”, sanoo Salonen.

    Jäänmurtajalta Meriakatemia jatkui vierailulle teknologiayritys Wärtsilän pääkonttoriin, jossa tutustuttiin yrityksen panostuksiin päästöjä vähentävien teknologisten ratkaisujen kehittämiseksi. Akatemia saa jatkoa kevään aikana: seuraavassa osuudessa suunnataan Vuosaaren satamaan. 

    Teksti: Heidi Hammarsten / Must Read

    Meriakatemiassa esitetyt presentaatiot:

  • EU:n T&I-ohjelmat ja Suomen meriklusteri 27.1.

    EU:n T&I-ohjelmat ja Suomen meriklusteri 27.1.

    Suomen Meriklusteri ja Business Finland järjestävät seminaarin ja työpajan Suomen meriklusterin toimijoille EU-osallistumisesta ja -vaikuttamisesta 27.1.

    Tilaisuuden tavoitteena on kannustaa hyödyntämään eurooppalaista rahoitusta sekä koota ja selkeyttää meriklusterin toimijoiden, elinkeinon ja sidosryhmien tutkimus- ja kehittämistarpeet. Esittelyssä ovat EU:n uuden tutkimus- ja innovaatio-ohjelman Horizon Europen valmistelu sekä suunnitellun uuden kumppanuusohjelman ”Zero Emission Waterborne Transport” esittely.

    Meriklusterin osallistuminen eurooppalaiseen valmisteluun on juuri nyt ajankohtaista.

    Ohjelmassa mainitun työpajaosuuden tavoitteena on määritellä Suomen meriklusterille oleelliset näkökulmat EU-valmisteluun ja mahdollisuuksien mukaan suunnitella osallistumistavat. Osallistujat valitsevat itseään kiinnostavan teeman.

    Työpajojen teemat:

    1. The transformation of the Waterborne Sector
    2. Integrating shipping with hinterland logistics and inland waterways into seamless port and logistic operations
    3. Developing European Leadership and new business models for blue growth sectors

    Esityskieli on pääosin suomi, mutta materiaalit toimitetaan englanniksi.

    Tutustu päivän ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan Business Finlandin sivuilta oheisesta linkistä!

    https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/tapahtumat/horisontti-2020/2020/eun-ti-ohjelmat-ja-suomen-meriklusteri/

    Tilaisuudessa esitetyt materiaalit löytyvät TÄSTÄ.

  • Merialan koulutusmahdollisuudet – Finnish education possibilities in maritime

    Merialan koulutusmahdollisuudet – Finnish education possibilities in maritime

    Oletko koskaan harkinnut uraa meriteollisuuden tai merenkulun parissa? Meriala on laaja ja tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia Suomessa ja kansainvälisesti. Meriala eri koulutusmahdollisuudet on nyt koottu yhteen. Tässä esitteessä esitellään Suomessa toimivat meritekniikan ja merenkulun oppilaitokset ja niiden opetustarjonta. Uusia osaajia tarvitaan hyvin erilaisiin tehtäviin, joten alalle on mahdollista tulla monella erilaisella taustalla.

    https://www.esitteemme.fi/meriala/WebView/

    Read about the education possibilities for the maritime sector in Finland.

    https://www.esitteemme.fi/maritime/WebView/

  • Breaking Waves loi katseen eurooppalaisen meriklusterin tulevaisuuteen: kohti älykästä ja nollapäästöistä merenkulkua

    Breaking Waves loi katseen eurooppalaisen meriklusterin tulevaisuuteen: kohti älykästä ja nollapäästöistä merenkulkua

    Breaking Waves -konferenssi järjestettiin marraskuun 21. päivä Helsingin Messukeskuksessa, osana maailman johtavaa start-up tapahtuma Slushia. Kuuluisaa pöhinää riitti myös meriklusterin konferenssissa, kun alan huippunimet ja vaikuttajat kokoontuivat keskustelemaan merilogistiikan tulevaisuuden haasteista.

    Konferenssin teemat olivat tänä vuonna meriliikenteen logististen ketjujen optimointi sekä ekosysteemit. Pääaiheeksi nousi, miten näiden avulla voidaan kehittää yhä ympäristöystävällisempää ja tehokkaampaa merilogistiikkaa. Keynote-puhujina kuultiin kansainvälisiä nimiä kuten Grimaldi Groupin Emanuele Grimaldi, Hampurin sataman Jens Meier ja Massterlyn Pia Meling jotka lähestyivät aihetta omista näkökulmistaan. Emanuele Grimaldin puheenvuorossa korostuivat kunnianhimoiset tavoitteet jopa nollapäästöisistä laivoista. ”Merenkulku on jo nyt tehokkain tapa kuljettaa tavaroita ja ihmisiä ympäri maailman, mutta vihreä rima asetetaan koko ajan korkeammalle ja korkeammalle.” sanoi Grimaldi puheessaan. Meierin puuheenvuoro keskittyi digitalisaation hyödyntämiseen ja satamatoimintojen tehostamiseen älykkään SmartPort järjestelmän kautta. Meling kertoi merilogistiikan automaation kehittämisen potentiaalista päästöjen vähentämiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi.

    Ohjelmaan sisältyi myös mm. yrityskiihdytysohjelma Maritime Acceleratorin kasvuyrityksien parhaimmiston esitykset, jossa Slushin henkeen yhdistyvät meriteollisuuden mielenkiintoisimmat kasvuyritykset alan suurten toimijoiden kanssa. Konferenssin yhteydessä järjestettiin viime vuoden tapaan Think tank tilaisuus, joka oli kohdennettu Suomen ja Euroopan meriklusterin johtajille ja keskeisille vaikuttajille.

    Päivän aikana puheenvuoroissa ja paneeleissa kuultiin koko meriklusterin yhteinen haaste ja tahtotila päästöjen vähentämiseksi. Yhteistyötä, sekä tiedon ja datan jakamista pitkin koko logistista ketjua pidettiin tärkeänä kehityksen kohteena, jotta tässä onnistuttaisiin. Toisena suurena koko alaa koskevana haasteena pidettiin viestintää. Puhujat peräänkuuluttivat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä tehokkaampaa tiedotusta alan jo tekemistä panostuksista ympäristön ja päästöjen leikkaamisen hyväksi.  Kunnianhimoisten tavoitteiden lisäksi kaivataan monenlaisia uusia teknologioita ja innovaatioita, jotta ilmastonmuutoksen aiheuutamaan haasteeseen pystytään vastaamaan. Tekoälyn ja alustojen hyödyntämistä merilogistiikan tehostamisessa nähtiin alan tulevaisuuden trendinä. Ekosysteemien koettiin olevan tiedonjakamisen edistäjiä ja mahdollistavan innovaatioiden synnyttämisen merilogistiikalle.

    Päivän päätteeksi todettiin että Eurooppalaisen meriklusterin näkökulmasta haasteet voidaan nähdä myös mahdollisuuksina. Ala on konservatiivisesta maineestaan huolimatta eteenpäin katsova, innovaatioita kehittävä ja uusia teknologioita ahkerasti hyödyntävä sektori. Euroopan meriklusterilla on potentiaalia olla ratkaisevassa asemassa globaalin alan ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.

    Paneellissa Pia Meling, Mikael Ruhala, Jens Meier ja Mikael Mäkinen, sekä juontaja Jussi Tapio.
     

    www.breakingwaves.fi

    Lisätietoja antavat:

    Tiina Tuurnala, toimitusjohtaja, Suomen Varustamot ry

    +358 40 547 6762 tiina.tuurnala@shipowners.fi

    Elina Andersson, toimitusjohtaja, Meriteollisuus ry

    +358 40 572 1388 elina.andersson@meriteollisuus.fi

    Annaleena Mäkilä, toimitusjohtaja, Suomen Satamaliitto ry

    +358 50 470 7926 annaleena.makila@satamaliitto.fi

          

  • Fairway Forward – Leading the way towards a greener and smarter maritime cluster

    Fairway Forward – Leading the way towards a greener and smarter maritime cluster

    In order to spread knowledge and foster collaboration in Finland and Sweden, the Fairway Forward seminar and think tank for green and smart shipping was organised on November 20th in Helsinki. The program included best practice case examples from each country and a panel discussion with top industry leaders and politicians. Both Finns and Swedes from different parts of the maritime sector were present in the audience.

    “Interest for the seminar surpassed our expectations and it was great to see that the seminar venue at Oodi in central Helsinki was packed. The enthusiasm in the field towards the issues of developing green and innovative maritime logistics is clear. Today highlighted the demand for a platform of collaboration and learning, that Fairway Forward is aiming to respond to.”, says Annaleena Mäkilä, CEO for the Finnish Port Association.

    The seminar kicked off with a keynote speech by Helena Tuuri, the ambassador for the Baltic Sea of Finland. Best practice cases included presentations by Wallenius, Rauma Marine Constructions, Forsea, Ports of Helsinki and Gävle and automation collaboration One Sea.  The cases considered both digitalisation and environmental issues. The seminar culminated in an interesting think tank discussion between participants.

    -“It is important for us to collaborate in order to learn from each other and create innovations. Finland and Sweden have the high level of knowledge and skilled professionals, that is needed to develop greener and smarter shipping. The Nordic countries are leading the way towards an environmentally friendly and sustainable maritime sector. “says Rikard Engström, CEO for Swedish Shipowners’ Association.

    Fairway Forward is a collaboration project between the Finnish and Swedish maritime clusters. Established in the beginning of 2019, the aim of the project is to share best practices and collaborate to reach environmental and climate goals in the maritime sector. Participating organizations in Fairway Forward are Swedish Shipowners´ Association, Swedish Ports, Finnish Shipowners´ Association, Finnish Ports Association together with the Finnish Port Operators Association and the Finnish Marine Industries. The city of Helsinki was also part of organising the event.

    Presentation materials for featured best practice cases: